Thierryn päiväkirja

19.12.22 Joulu saapuu Grimreniin. 

Olisi todellinen kiire. Cosmo oli lähtenyt aamuseitsemältä Bethin ja Elizen kanssa toiselle puolelle Brysseliä hakemaan uusinta laumanjatketta. Tämä reissu jättäisi minulle ja Samuelille reilut kuusi tuntia saada kaikki valmiiksi.

Cosmo ei ollut suuri jouluihminen ja oli heti Black Harvestin valmistuttua vannottanut meidät kaikki, että yhtäkään joulukoristetta talliin ei tulisi. Beth ja Elize tyytyivät kohtaloonsa, minä ja Samuel ymmärsimme häntä hyvin. Saint-Yvesit eivät yleisesti joulua viettäneet, joten Samuel ei pitänyt sitä outona, vaikka viettikin joulunsa usein Elizen ja tämän perheen kanssa. Itse olin taas ensikädessä nähnyt, kuinka entisillä talleillamme muut olivat joko pakottaneet Cosmon mukaan juhlintaan tai suorastaan koko joulukauden ajaksi syrjäyttäneet tämän. Cosmo kantoi pientä pentagrammikaulakoruaan samalla välinpitämättömällä ylpeydellä, kuin Liesbeth ristiään. Silti, varsinkin jouluisin, tiesin miehen potevan joukkoon kuulumattomuutta. Muistan myös kaiken, mitä miehestä on hänen selkänsä takana puhuttu.

Silti, Beth ja Elize elivät ja hengittivät joulua. Elizen koko perhe kokoontui Brysseliin Elizen isovanhemmille ja vastaavasti Bethin suku Grimreniin. Heistä ei juuri mitään enää jouluviikolla ja välipäivinä kuulunut ja lähes joka kerta myös Samuel katosi heidän seuraansa. Itse en ole koskaan ollut joulua vastaan ja aikoinaan vietin mielelläni joulun vanhempieni seurassa, kunnes muutin Grimreniin. Kymmenen tunnin matka suuntaansa ei yksinkertaisesti houkutellut. Isäkään ei ollut soittanut enää muuttoni jälkeen. Vietin välillä jouluaattoni Bethin perheen kanssa, mutta useimmiten joimme teetä oritallin satulahuoneessa Cosmon kanssa kahdestaan. Cosmo toi minulle joka joulu jonkin lahjan, itse en muistanut juuri ikinä – yleensä juuri jouluaattona kotoa lähtiessäni. Tiesin kuitenkin, että Cosmolle tärkeintä olisi, ettei joutunut viettämään viikkoa yksin. Välillä Samuel sortui viettämään aaton kanssamme tallilla, sillä hänkin tiesi enonsa potevan ja piilottelevan painavaa yksinäisyyttä.

Joka tapauksessa, kolmikko oli lähtenyt kaksi tuntia sitten ja olimme Samuelin kanssa saaneet vasta tammatallin räystäät valaistua. Jouluvaloja oli vielä monta, monta metriä kiinnittämättä, mutta olimme Samuelin kanssa jo onnistuneet riitelemään kerran. Juuri, kun hän oli avaamassa suunsa kiroillakseen lisää ranskaksi, pihaan kaarsi kauan odotettu auto – ja vain tunnin myöhässä. Samuel paiskasi valot maahan ja käveli heitä vastaan sanattomasti, kun itse säntäsin takaisin päätalliin hakemaan asennusmiehille tarvittavia tavaroita.

Cosmon äiti ei ollut ennättänyt käydä Belgiassa koko vuonna ja oli sitten päähänpistosta päättänyt tehdä tallien pääoviin kauniit koristelasi-ikkunat. Celeste oli tallin valmistumisen jälkeen lähettänyt pojalleen pienen pöllöveistoksen, jonka asensimme oritallin oven päälle. Celeste kertoi sen tuovan meille tarvittavaa suojelusta, Cosmo kertoi sen myös tuovan lohtua. Samuelin mielestä se näytti pelottavalta. Äitinsä oli periyttänyt Cosmolle vahvan uskon yliluonnolliseen, eikä Samuelkaan ollut siltä säästynyt. Epäilen, että käsityö- ja taidetaidot taitavat kuolla Celesten mukana. Hän oli kuitenkin onnistunut suunnittelemaan ja toteuttamaan aivan todella kauniit ikkunat, jotka olisi tarkoitus saada tallien oviin kiinni ennen uuden hevosen saapumista.

Ikkunat olivat olleet paketeissaan oritallin satulahuoneen puolella jo reilun kuukauden. En ollut kuitenkaan puhunut sanaakaan Cosmolle sen jälkeen, kun olimme tapelleet ennen hänen Lapin reissuaan ja niinpä hän ei ollut kysynyt minulta, mitä laatikot sisälsivät. Kiitos Celestelle, kun oli osoittanut paketit minulle. Oritalli oli tyhjennetty ja työmiehet pääsivät vauhtiin, sillä välin, kun kävin viemässä vielä Novan ulos. Amado oli jo Olympian kanssa tarhassaan aamupalalla, sillä Amadora oli ottanut vähän kierroksia minun ja Samuelin kiipeillessä katonrajassa. Nova sai syödä yksin sisällä, sillä tamma olisi varmasti muuten käyttänyt Amadon herkkähermoisuutta hyväkseen ja syönyt sen ruoat sillä välin, kun se tuijotti meitä kiihkeästi.

Toisella puolella pihaa myös Rain seisoi kiinni tarhansa portissa tuijottaen tallipihalle. Ember oli Olympian tavoin tarhansa toisessa päässä pohtimassa elämän tarkoitusta, painaen korvansa niskaan aina Rainin huudellessa pihan poikki muille hevosille. Seisoin pihalla ja tuijotin kaksikkoa, enkä voinut kuin hymyillä niiden omituiselle veljesasetelmalle. Kävellessäni tammatalliin sisälle huomasin Samuelin olevan täysissä tohinoissa. Hän oli ehtinyt vetää karsinoiden kaltereihin valot ja seisoi seuraava pätkä käsissään Novalle jutellen.

”Ehei, ei, se olisi ihan tyhmää. Entä jos – ai. Hei,” hän pysähtyi tervehtimään, kun kävelin heidän luokseen. Samuel muistutti minua monella tapaa enostaan, mutta Samuelin kyky tunnustaa olevansa väärässä ja kyky lopettaa turhanpäiväinen riitely oli peritty selkeästi jostain muualta.
”Mitä mietit?” utelin sujahtaessani Novan karsinaan. Tamma oli kipeästi vailla klippausta.
”Että mihin muualle näitä nyt tunkisi. Mietin ensin, josko niitä olisi laittanut vielä niiden uusien ikkunoiden ympärille, mutta ehkä se olisi vähän typerää.”
”Ei, päinvastoin. Se olisi ihan todella hieno!”

Nova näytti suuresti kärsivältä, kun Amadora ohitti sen hellyydenosoitukset. Se ei varmasti ikinä oppisi, ettei Amado pitänyt siitä mitenkään suuresti. Kimo tamma oli kuitenkin sen verran kohtelias, että ne pystyivät viettämään aikaa yhdessä.

”Kyllä sä vielä joskus siitä pidät. Nova on ihan todella mukava,” naurahdin ja silitin Amadoran kaulaa. Vanha tamma oli hieman säpsyllä tuulella ja kaduin suuresti sitä, etten ehtinyt asennuttamaan uusia ikkunoita ennen Amadoran saapumista. Tamma oli viritetty niin kovin tiukalle, että epäilin sen pian ratkeavan. Onneksi Olympia oli työmiehiä ei olisi ollutkaan, ja Nova otti siitä hyvin mallia – eiköhän kaksikko pitäisi Amadonkin ihan järjissään.


-


Ikkunat olivat löytäneet paikkansa, hevoset olivat päässeet yllättäen alkanutta rankkasadetta piiloon talliin, mutta minä ja Samuel ripustimme vielä viimeisiä valoja paikalleen, kun kuulimme hiekkatien tutun rapinan.

”Paska, juokse!” Samuel huusi ja kompuroin jalkojeni yli katkaisemaan virrat ensin tammatallin ovelta ja sitten päätallista, jotta saisimme yllätettyä kolmikon. Kiireessä kiinnitimme vielä viimeisen metrin kiinni pöllöveistoksen ympärille juuri, kun Bethin auto kaartoi trailereineen pihaan. Tallin takaa kuului pahaenteistä rapinaa heti, kun auton valot sammuivat, ja Samuel ennätti ennen minua sytyttämään pihavalot uudelleen.

Liesbeth hyppäsi autosta ensimmäisenä ulos ja painoi suoraan meidän ohitsemme talliin sisälle. Hänen katseessaan oli sen verran raivoa, etten edes yrittänyt pysäyttää häntä. Sisällä oli pimeää, mutta Beth kävi hakemassa laukkunsa ja oli jo suuntaamassa takaisin autoonsa, kunnes Samuel matkalla nappasi häntä kädestä kiinni. Liesbeth oli jo avaamassa suunsa huutaakseen, mutta Samuel katsoi häntä sen verran säälittävästi, että Beth hiljeni ja pysähtyi.

Elize astui autosta hitaammin ulos, muttei edes tervehtinyt meitä. Cosmo oli samassa ajassa ehtinyt laskemaan trailerin sillan ja talutti sanattomasti ulos kirjavan ruunan, jota olimme odottaneet jo vaikka kuinka kauan. Cosmo ei katsonut edes Samuelia silmiin ja kiersi Bethin kaukaa. Elize ei liikkunut Bethin autolta, kunnes Samuel käveli naisen luokse ja fyysisesti talutti tämän sateensuojaan. Kävin itse hakemassa uuden hevosen tavarat autosta.

Jouluyllätyksemme jäi sivuun, eikä Cosmo edes tuntunut huomaavan jouluvalojakaan. Toisaalta tämän katse oli tiukasti kiinni joko lattiassa tai kirjavassa hevosessa, joka haisteli mielenkiinnolla uutta naapuriaan. Rain oli umpionnellinen, kun se sai uuden seinänaapurin, jota ahdistella. Ember söi tallin nurkassa iltaheiniään. Cosmo liikkui uuden hevosen luona rauhassa, mutta aina karsinasta ulos astuessaan mies tuntui kiehuvan ihonsa alla.

”Cos –”
”Älä. Älä jaksa,” mies kuiskasi lähtiessään ohitseni. Automaattisesti nostin käteni miehen käsivarrelle ja vaistomaisesti otin kiinni, tiesin miehen yrittävän irti. Hän ei kuitenkaan liikkunut sentiäkään, vaan pysähtyi ja huokaisi. Kuulin etäisesti, kuinka pihalla Beth raivosi ja Samuel yritti rauhoitella tätä. Katselin Cosmon kasvoja ja mietin, milloinhan tämä olisi nukkunut kunnolla viimeksi. Vähitellen Cosmo nojasi suuntaani, edelleen sanattomasti, mutta ymmärsin tarjota tälle syliäni. Sydämeni hakkasi villisti miehen painaessa otsansa olkaani vasten. Rukoilin suunnilleen jokaista jumalolentoa, ettei hän huomaisi hengitykseni kiihtyneen.

Seisoimme pitkään käytävällä vain hengittäen. Cosmo selkeästi pidätteli itkua, ja minä esitin, ettei olisi mitään huomattavaa. Pihallakin huuto pikkuhiljaa heikkeni, mutta ennen kuin Elize ja Samuel astuivat sisään talliin, kuului ulkoa vielä voimakas auton ovien paiske. Päättelin nopealla matikalla Bethin lähteneen. Pitäisi soittaa tälle, kunhan pääsisin kotiin asti.

Sisään kävellyt kaksikko keskeytti Cosmon ajatuksenjuoksun ja mies säpsähtäen otti askeleen kauemmas minusta. Samuel katsoi minua kysyvästi ja Elize tuijotti Cosmoa suoraan sieluun. Kun mies käänsi katseensa Elizestä lattiaan ja otti toisen askeleen taaksepäin, huomasin hänen tärisevän. Ennen kuin ehdin avata suuni, Elize käveli välistämme satulahuoneeseen ja Samuel kääntyi takaisin ulos. Kiusallisen hiljaisuuden katkaisi vain kaapinovien räminä ja uusimman hevosen kiinnostunut hörinä. Elize paineli pian ohitsemme takaisin ulos mitään huomaamatta ja sanomatta. Sinne meni sekin yllätys. Cosmo risti kädet rinnalleen ja hengitti syvään. Nojasin Rainin karsinan oveen ja rapsutin naamaa, joka tunki suoraan silmilleni.

Seisoimme, jälleen, täydessä hiljaisuudessa. En voinut olla Cosmolle edes vihainen, kun en ollut voinut viikkoihin viettää aikaa hänen kanssaan edes näin pitkään. Myönsin itselleni ihan mielelläni, että minulla oli ollut häntä ikävä. Ja vaikkei olisi ollutkaan ikävä, miehen ruskeat silmät olivat suurin heikkouteni – varsinkin, kun hän yritti välttää itkua. Jouduin vastustamaan halua pitää häntä sylissäni täysin voimin.

”Sen nimi on Blaze,” Cosmo kuiskasi hetken päästä.